Kilparyhmät

Lähes jokainen taitoluistelija aloittaa luistelu-uransa luistelukoulusta, josta siirrytään valmentajan suosituksella seuran kehitys- ja kilparyhmiin.

Kehitys- ja kilparyhmissä harjoitellaan jo useita kertoja viikossa jäällä, jonka lisäksi luistelijoiden arkeen sisältyy useimmiten myös fyysistä lajiominaisuutta kehittävää oheisharjoittelua kuten yleisurheilua, balettia tai telinevoimistelua.

Kilparyhmien luistelijat harjoittelevat päämäärätietoisesti kilpailuohjelmiensa hyppyjä, piruetteja, askeleita ja liukuja oman sarjansa kilpailuja varten. Varttuneempien ja SM-tasolla kilpailevien luistelijoiden tavoitteena on osallistua kauden aikana myös ulkomailla järjestettäviin kansainvälisiin kilpailuihin. SM-tasolla kilpailevan luistelijan harjoitusviikkoon kuuluu tyypillisesti useita harjoituskertoja päivässä; aamutunneille tullaan jo ennen koulua ja jääharjoittelun lisäksi tehdään monipuolista, ympärivuotista oheisharjoittelua.

Perus- ja elementtitasot kilpailusarjaan 2017-2018

B-silmuihinPerustesti 1 ja Elementtitesti 1
A-silmuihinPerustesti 2 ja Elementtitesti 2
DebytantteihinPerustesti 2 ja Elementtitesti D3
Kans. noviiseihinPerustesti 2 ja Elementtitesti 2
SM-noviiseihinPerustesti 3 ja Elementtitesti 4
Kans. junioreihinPerustesti 3 ja Elementtitesti 3
Kans. senioreihinPerustesti 3 ja Elementtitesti3
SM-junioreihinPerustesti 4 ja Elementtitesti 5
SM-senioreihinPerustesti 4 ja Elementtitesti 6
Minit helmikuussa 2014: Matilda, Enni, Sonja, Anniina, Sini ja Aino