Ohjeita vanhemmille
Toiminta jäähallilla
Luistelukouluun kannattaa tulla hyvissä ajoin n. 20min. ennen tunnin alkua. Luisteluvarusteet on hyvä laittaa huolella päälle, ettei tunnin aikana tarvitse esim. sitoa luistimia uudelleen. Turvallisuussyistä jäälle ei saa mennä ennen oman vuoron alkua. Luistelukoululaisilla on käytössä jäähallin pukuhuoneet 3 tai 4. Ennen jäälle menoa purkka pois suusta!
Vanhemmat ovat tervetulleita seuraamaan luistelukoulun toimintaa
Vanhempien paikka on kuitenkin katsomossa. Poikkeuksista voi sopia ohjaajan kanssa etukäteen. Ulkokengissä jäälle meno on ehdottomasti kielletty! Opetuksen kannalta on parasta, jos lapset voivat keskittyä vain omaan ryhmäänsä ja ohjaajaansa.
Muutokset harjoitusajoissa
Seuran asioista tiedotetaan ensisijaisesti seuran omilla www-sivuilla, jossa pidetään ajankohtainen tieto näkyvillä. Sieltä löytyvät yhteyshenkilöiden tiedot, ryhmien viikkoaikataulut sekä mm. seuramme toimintalinjaus. Myös seuran Facebook-sivuilla, Instagram-tilillä ja Whatsapp-ryhmissä ilmoitetaan muutoksista. Tarkista aikatauluista mahdolliset muutokset, joita voi tulla kaudena aikana Peliittojen pelien, turnausten tai kilpailujen vuoksi.
Seuran käytössä olevat sähköpostiosoitteet:
Heinolan Taitoluistelijat ry; taitoluistelu.heita@gmail.com
Päävalmentaja: uski.laura@gmail.com
Ottakaa yhteyttä kaikissa mieltänne askarruttavissa asioissa. Selvitellään risut ja ruusut yhteisvoimin!
Vakuutus
Jokaisella Suomen Taitoluisteluliiton (STLL) jäsenseurassa luistelevalla tulee olla vuosittain hankittava harrastaja- tai kilpailupassi. Luistelijalla pitää olla myös tapaturmavakuutus (joko passin mukana hankittu tai oma vakuutus).
Luistelukoululaisille, koululaisille ja taitoluistelukoululaisille seura hankkii luistelukoulupassit. Passi sisältää vakuutuksen.
Muut luistelijat vastaavat passien ja vakuutuksien hankkimisesta itse. (www.stll.fi/lisenssit). Passin ja vakuutuksen tulee olla voimassa ennen harjoituksiin osallistumista.
Joulu- ja kevätnäytökset
Kaikki halukkaat luistelijat pääsevät esiintymään seuran joulu- ja kevätnäytöksissä. Luistelukoululaisten vanhemmille näytökset ovat maksullisia. Maksamalla seuran jäsenmaksun 20€/vuosi - näytöksiin pääsee ilmaiseksi.